Muutama päivä ennen jokaista satamaa saamme kuulla esitelmän paikan sijainnista, historiasta ja tarjolla olevista retkistä. Tällä risteilyllä nuo puheet ovat olleet hyvin perusteellisia ja valaisevia. Lainaan tähän pari kuvaa, mitkä kertovat enemmän kuin monta sanaa.
Retkiä oli tarjolla saaren ympäri, ylös vuorelle maisemia ihailemaan ja läheiseen Orangutan, itse asiassa Orang Utan, puistoon, missä eläimet elävät vapaina ja ihmiset katselevat niitä häkkikäytäviä myöten kulkien. Me päätimme pysyä Georgetownissa ja tutustua kaupungin nähtävyyksiin. Onhan Georgetown Unescon World Heritage site eli maailmanperinnekohde.
Aamu valkeni kauniina, mukava lähteä kierrokselle.
Letkassa marssimme pitkin kauppojen reunustamia katuja. Vastassa oli Wet Market, eli kauppahalli täynnä lihaa, kanaa ja kalaa. Oli menossa hurja ruhojen pilkkominen, kananjalkojen katkominen, kalojen perkaus, jne.
Herkullisen näköisiä hedelmiä ja niitä kuuluisia Durianeja, jotka hajun perusteella havaitsi jo kaukaa. Vieressä oli kojukujia, joissa oli saatavana vaatetta, kenkiä, ja kaikkea koristetta maan ja taivaan väliltä.
Seuraava kohde oli Chinese clan house Khoo Kongsi, komea temppeli, jonka sivuhuoneet olivat olleet klaanin kotina aikoinaan. Rakennus oli upeasti koristeltu kaikenlaisilla ornamenteilla sekä ulkoa että sisältä. Suuri perhe oli siunaus. Viisaat miehet johtivat klaania.
Me jatkoimme matkaa laitureilla sijaitsevaan kauppakujaan. Pitkospuita myöten loikimme laiturin päähän saakka, ja samaa tietä takaisin. Jälleen tarjolla oli kaikkea kaunista ja perinteistä.
Pistäydyimme kiinalaiseen Goddess of Mercy temppeliin juuri sen verran, että jälleen jäi mukaan monta kaunista kuvaa. Maljakoissa oli ihan suomalaisen pajunkissojen näköisiä nippuja. Tuli niin mieleen pääsiäinen kotisuomessa.
Tässä aika tiukan näköinen ovenvartija.
Retkemme pääkohde oli Chung Keng Kooi Mansion, jota kaikkine museohuoneineen ihailimme pitkään. Kaapit olivat edelleen täynnä kiinalaisia astiastoja. Vaatteille ja tekstiileille oli omistettu oma huoneensa.
Erään käsityöläisen elämäntyönä olivat linnun sinisistä sulista saadulla materiaalilla koristetut korut. Norsunluuhun kaiverrettu lintuparvi oli vain noin 5 cm leveä, taidokasta tarkkaa työtä. Onnellinen kauppamies, kukkulan kuningas.
Paluumatkalla pysähdyimme kuvaamaan sotavereraanien muistomerkkiä, Cenotaph, ja kiertelimme vanhaa linnoitusta, Fort Cornwallis. Monta lintua langalla!
Koska meillä oli vielä runsaasti aikaa laivan lähtöön, hyppäsimme laivan tarjoamaan shuttle-bussiin, joka vei meidät kaupungin laidalla olevaan ostoskeskukseen. Aivan upea paikka, paljon miesten vaatteita, vähemmän naisten. Miehiä käveli ympäriinsä ostoskassit käsissään, naiset toimivat myyjinä. Pikaisesti tuli todettua, että se paikka ei tarjonnut meille mitään ostettavaa.
Niinpä läksimme kävelemään, huh, jälleen kerran. Puhelimeeni asennettu maps.me on osoittautunut tosi toimivaksi ja hyödylliseksi. Lataan alueen kartan siihen netissä ollessani. Satelliittipaikannus näyttää tarkalleen missä olemme ja mihin suuntaan menossa. On siinä monenlaista muutakin tietoa. Eli, kun mutu-tuntumalla keskustellaan, onko kohteemme tuolla vai vastakkaisessa suunnassa, niin ei ongelmaa, kartta kertoo. Kadun ylitys oli oma taiteen muotonsa. Meille oli opetettu, että käsi pystyyn ja määrätietoisesti liikenteen joukkoon. Juosta ei saa, ja kyllä ne pysähtyvät. Niin se toimi, mutta vähän aluksi arvelutti.
Käärmeen vuosi juuri alkanut ja tiikereitä kaikkialla:
Lopulta sanoimme hyvästit Aasian kohteille. Edessä on viikko merellä läpi Intian valtameren, kohteena Mauritiuksen saari Madagascarin kupeessa, ja sen vieressä toinenkin pieni saari Reunion, jonne Queen Anne aikoo mennä ensi vuonna.
Niin me suuntasimme ohi Sumatran saaren pohjoiskärjen. Olimme noin 300 mailia eli vajaa 500 km Bangkokista maanjäristyksen tapahtuessa 28.3. klo 1 iltapäivällä. Laivan TV:stä olemme seuranneet BBC:n uutisointia. Laivan ohjelmaan kuului juuri tuolloin esitelmä, jossa Tapaninpäivän 2004 tsunamista pelastunut nuori mies kertoi kokemuksistaan ja pelastumisestaan tästä yli 200,000 henkeä vaatineesta katastrofista. Hän kertoi, miten Myanmarin maanjäristys jälleen herätti eloon muistot vuosien takaa. Jokainen hetki on arvokas, joka päivä ainutlaatuinen, ja koskaan ei voi tietää, milloin viimeisen kerran tapaa rakkaitaan.
Onni matkassa 