Meille koitti historiallinen hetki, astuimme Afrikan mantereelle ensimmäistä kertaa. Uusi Nelson Mandela Cruise Terminal otti saapujat vastaan tarkastamalla ja leimaamalla jokaisen laivalla olijan passin erikseen. Jono kiemurteli terminaalissa kuin Disney Worldissa ikään.
Durban on Etelä-Afrikan kolmanneksi väkirikkain kaupunki, yli 3 miljoonaa asukasta. Se sijaitsee itärannikolla, keskellä KwaZulu-Natal lääniä. On aina jännittävää saapua aivan uuteen paikkaan. Tämän sataman suhteen meitä oli varoiteltu, suorastaan säikytelty, että kaduille ei saa mennä kävelemään, ei, ja vielä kerran ei.
Kun Mauritiuksella tiet ja kadut olivat kapeaakin kapeampia, Durbanissa on leveät kadut jonne turistibussitkin mahtuivat oikein hyvin. Ihmisiä oli liikkeellä valtavasti, ja korttelit olivat suuria, mikä ei todellakaan houkutellut kävelyretkille.
Me lähdimme retkelle turistibussin turvallisessa suojassa. Ajelimme kaupungin läpi ja tunnin verran moottoriteitä myöten. Tiet olivat leveät, todella monikaistaiset, ja tietöitä oli menossa aivan valtavasti.
Retkemme kohde oli Valley of a Thousand Hills, tuhansien kukkuloiden laakso.
Näkymät vuorelta olivat aivan mahtavat. Aikamme niitä ihailimme ja kuvasimme terassilta.
Zulu-tavaroita oli myymälässä mahtava valikoima. Todella taidokkaita veistoksia, pieniä ja suuria, paitoja, hattuja, koruja, kauhoja ja kulhoja. Kaikki näytti olevan todella hyvin tehtyä, sekä esineet että vaatetavara.
Etelä-Afrikka on Zulu heimon aluetta. Me istuimme katsomon penkeille seuraamaan Zulu tanssiryhmän rumpu-, laulu- ja tanssiesitystä.
Esitys kertoi, miten mies herättää vaimoehdokkaan huomion lahjoilla ja tansseilla, käydään kiivas keskustelu siitä, montako lehmää sulhanen maksaa tulevasta vaimostaan vaimon suvulle. Sitten koko kylä juhlii tapahtumaa varsin äänekkäästi laulaen ja tanssien rumpujen tahdissa. Miehellä saa olla monta vaimoa, mutta lunastaakseen ne, pitää olla tarpeeksi lehmiä, ja sitten täytyy tulla toimeen monen anopin kanssa, kertoi opas.
Zuluilla on asuissaan kauniit värit. Korkealla ilma oli kirkasta ja metsät vihreitä.
Alueella oli eläintarha, jossa ihailimme loistavan värisiä ja tappavan myrkyllisiä käärmeitä, turvallisesti lasiseinän takana.
Krokotiilit näyttivät aivan sementtiveistoksilta. Opas kertoi, että toisin kuin alligaattorit, ne eivät juuri välitä ihmisistä, makaavat suu auki ja odottavat ruuan hyppäävän suuhun. Aitauksessa oli pöytä ja penkit, jonne voi tilata lounaan, jos haluaa ruokailla keskellä (jo hyvinruokittuja) krokotiilejä.
Iltapäivän vietimme rantaan rakennetussa teemapuistossa. Laivan tarjoama bussi vei vartin kävelymatkan päässä olevaan teemapuistoon ja ostosalueelle, joka on turvallinen turisteille.
Katettujen kävelyreittien varrella oli monenlaista myymälää ja ruoka- ja juomapaikkaa.
Selvisimme hain hampaista ja käärmeen kiemuroista.
Lopulta saavuimme hiekkarannalle, the Golden Mile. Pitkät mainingit Intian Valtamereltä laskevat rantaan ja surffaajat yrittivät päästä laudalle ja aalloilla liukumaan.
Laiturin päästä löytyi oiva paikka istua ja ihailla näkymiä, ja muistuttaa itselle, että nyt ollaan Afrikassa Intian valtameren rannalla.
Kuinkas muuten, hiekkaveistokset kuuluvat hiekkarannalle, ja hiekkaveistosten tekijät, jotka varsin äänekkäästi esittelivät taideteoksiaan, suurta tai pientä lahjoitusta pyytäen.
Jokainen sai osansa, ja meillä oli mielenkiintoinen päivä Durbanissa. Seuraavan kahden päivän kuluessa kierrämme Afrikan eteläkärjen matkatessamme kohti Kap-kaupunkia, Cape Town.
Onni matkassa 