Tyrmistyttävä ja ilahduttava Dakar. Dakarista tuli Senegalin pääkaupunki 1960 ja presidentti Lèopold Sèdar Senghor halusi tehdä kaupungista afrikkalaisen Ateenan. Alla näkymiä: 1. Laivalta nähtynä, iso kaupunki, korkeita taloja. 2. Miten tuosta autosumasta saa pois tarvittavan, vaiko ei tarvita? 3. Bussit poimivat meidät laivan edestä. Varastorakennuksen viereen olivat kauppiaat asettuneet jo aamuvarhaisella. Terminaalirakennus on suunnitteilla, mutta hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa. Eihän sitä tarvittukaan.
Satamasta nousimme ihan tavalliseen turistibussiin. Me 22 urheaa ja uteliasta lähdimme kierrokselle nimeltään: Discover Dakar: History, Art and Culture. Otsikko kaiketi antaa mielikuvan muutamasta taidenäyttelystä ja paljosta puheesta. Päivän anti oli yhtä yllättävä kuin koko Afrikka. Oppaanamme bussissa toimi pitkä, laiha, sinivalkoiseen kaapuun pukeutunut, englantia senegalilaisittain puhuva paikallinen mies, Sylvestre nimeltään. Matkan varrella hän osoitti taloa, jossa kertoi syntyneensä, ja jossa hänen sukuaan edelleen asuu. Sylvestre osoittautui hyvin tietäväksi, ja hyvin, hyvin ylpeäksi maastaan ja kaupungistaan.
Kaikkialla missä pysähdyimme, ihmiset olivat iloisia, ystävällisiä, välittömiä. Perinteisiin tapoihin kuuluu tervehtiä jokaista vastaantulijaa, ja sen kyllä osasi varsinkin se loputon joukko väkeä, joka teki parhaansa myydäkseen mitä tahansa maan ja taivaan väliltä parhaaseen mahdolliseen hintaan. Hyvin paljon korostettiin afrikkalaista kulttuuria, josta oltiin todella ylpeitä.
Bussi pysähtyi kadun varteen ja opas kertoi, että tehdään kävelyretki, hän haluaa näyttää meille paikallista arkkitehtuuria. Ok, siis seuraamme tiivisti opasta, omine aikoineen ei olisi tullut mieleenkään lähteä moisille kaduille. Hiekka oli haudannut alleen kadunvarren roskat, irronneen laatoituksen, hylätyt autot renkaat tyhjinä, ja loputtomat romuläjät. Kulman takaa bongasin paikallista taidetta.
Astuimme sisään valtavaan halliin, vihannes ja kalamarket, joka oli pantu pystyyn entiseen moskeijaan komean kuvun alle.
Opas meni kovaa kyytiä ja kymmenkunta meistä unohtui kuvaamaan kaloja, rapuja ja hedelmiä.
Siinä me seisoskelimme hylättyinä ja valmiina saaliina kaikille myyjille, jotka salamana käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Vihdoin oppaamme havaitsi, että puoli ryhmää puuttui ja haki meidät turvaan bussimme suojaan.
Afrikan kulttuurin ja perinteen museo oli varsin uusi. Koko rakennus oli mahtavan komea. Kolmen kerroksen korkuiset tilat pitivät sisällään hyvin tehdyn ja perusteellisen näyttelyn ihmisen alusta Afrikassa pääkalloineen, luurankineen ja työkaluineen. Pitkät seinät ovat täynnä mm. ihmiskunnan, kielien, kirjoituksen, matematiikan ja lääketieteen kehityksestä kertovia tauluja.
Opastetun kierroksen meille antoi hyvin miellyttävä ja tietorikas nuori mies. Ihmisen kehitys lähti liikkeelle Afrikasta.
Afrikkalaisuutta kuvaavat taideteokset täyttivät toisen kerroksen. 1. Afrikasta lähteneistä laivoista on moni uponnut Atlantin aaltoihin. 2. Ilmoitus orjien huutokaupasta South Carolinassa. 3. Vapauden aurinko.
Silmät pyöreinä katselimme bussin ikkunasta kuoppaisen kadun varren ihmispaljoutta ja loputtomia hökkeleitä. Teitten ja suurempien katujen varsilla jatkui hökkelirivistöjä loputtomasti. Romua ja roinaa kaikkialla, kaikki paksun hiekkakerroksen alla. Se ei nähtävästi häirinnyt ainakaan opastamme hänen esitellessä meille ylpeänä afrikkalaista kulttuuria ja sen tuotteita. Oli sunnuntai-aamu, mutta autot suhahtelivat vauhdilla ja liikennevaloja ei juuri ollut haittana. Isoimmat kaupungin läpi johtavat tiet oli eroteltu betonivallilla. Alla kuva siitä, miten katu ylitetään.
Ajelimme ympäri kaupunkia tärkeitä kohteita katsomassa. Jokaisessa kaupungissa on hallinnon rakennukset, museoita, muistomerkkejä, kirkkoja, lähetystöt ja rikkaitten kaupunginosat, niin Dakarissakin, aseistetut vartijat portilla. Independence aukion reunoilla on monta komeaa rakennusta, mutta puisto itse oli aika vaatimaton.
Dakar-Nigeria rautatie valmistui 1923. Komea asemarakennus on edelleen hyvässä kunnossa keskellä kaupunkia.
Kaupungista löytyy lukuisia komeita pankkirakennuksia, kuten Central Bank of Western African States (BCEAO).
Dakarin Yliopisto on rakennettu 40,000 opiskelijalle, mutta siellä on nykyään 80,000 opiskelijaa. Koulutus ja sivistys ovat uuden alku Afrikassakin.
Käsi kirjan päällä kertoo kansalle opin ja lain tärkeydestä.
Millainen mielikuva mahtaa olla itse kullakin, kun kerrotaan, että nyt menemme tutustumaan taidegalleriaan ja taiteilijoiden työpajoihin? Kokonainen kortteli oli täynnä pitkiä rakennuksia, kujat välissä, osa suhteellisen siistejä, osa täynnä romua. Eikö se ollut niin, että yhden romu on toisen aarre. Kun rahaa ei ole ollut kalliisiin materiaaleihin, taiteilijat käyttävät kaikkea hylättyä, kankaita, metallia, autonrenkaita ja ennen kaikkea hiekkaa, kertoi oppaamme.
Galleria olisi voinut olla yhtä hyvin New Yorkissa. Tauluja valkoisilla seinillä, veistoksia korokkeilla, ja lattiana mitä hienointa keltaista hiekkaa.
Aikamme ihailtuamme jatkoimme kierrosta. Kulman takaa löytyi valtavat kasat jotakin, mitkä osoittautuivat vanhoiksi autonrenkaiksi. Tämä taiteilija oli valmistanut niistä sohvia, nojatuoleja, pöytiä, ja ties mitä.
Pihan perälle meidät houkutteli nuori mies, joka esitteli kasviväreillä värjäämiään kankaita ja vaatteita. Pihalla pyykkinarulla roikkui värjättyjä farkkuja, ja takakulmassa savusi nuotio. Laihoja kissoja vilahteli kaikkialla kompastumisvaaraan asti. Ryhmämme osti tauluja ja paitoja, mekkoja ja muuta, aitoa afrikkalaista. Ja tietenkin kameran muistiin tallennettiin tuhansia kuvia.
Suuren ja kunnioitetun Baobab-puun, olisiko suomeksi apinanleipäpuu, juurelta löytyi hiekkaa ja faneria materiaalinaan taidetta tekevä Sand Art paja. Kuva maalataan fanerille baobab puusta saatavalla liimalla, eri väristä hiekkaa ripotellaan päälle, loput kaadetaan pois, ja taiteilija esittää ylpeydellä teostaan. Taidolla ja halvalla syntyy kauniita kuvia, meillekin yksi tuolta seinältä lähti mukaan.
Les Mamelles Lighthouse (1864) ja the African Renaissance Monument, afrikkalaisen taiteilijan suunnittelema Afrikan korkein patsas, sijaitsevat kahdella korkealla kukkulalla. Patsas esittää miestä ja naista, miehen hartioilla lapsi, katsovat kohti parempaa tulevaisuutta.
Patsas on 52 metriä korkea, rakennettu 100 metriä korkealle kukkulalle, jonne johtaa noin 200 rappusta, valmistui 2010. Kunniakkaasti kiipesin yli puolenvälin, mutta aika ei antanut periksi kiivetä ylös asti. Monta nopeaa kuvaa kaupungista kerkisin aika korkealta saada.
Mosquee de la Divinite on rakennettu 1973 kauniin lahden rannalle ja on yksi kaupungin ylpeyden aihe. Sitäkin pysähdyimme ihailemaan.
Meille oli luvassa lounas afrikkalaisessa Le Dagorne ravintolassa. Bussi pysähtyi kadulle, jossa olimme aamulla ihailleet kaupankäyntiä. Kalan löyhkä on ja pysyy ilmassa, sen haistaa jo kaukaa. Jälleen mielessä kävi hienoinen epäilys, mutta oppaan perästä astuimme rohkeasti sisään ovesta, ja suureksi hämmästykseksi edessämme oli mitä kaunein ja siistein ravintolasali, pöydät katettu kukkasin ja lautasliinoin. Avokadosalaatti, kalaa tai kanaa, jälkiruuaksi flan tai hedelmäsalaatti, lasi viiniä tai afrikkalainen olut, ja lopuksi espressokahvit. Aivan ihana maukas lounas, keidas keskellä pölyistä kaupunkia.
Luvassa oli vielä lisää kaupunkikierrosta ja tutustuminen käsityöläisten kortteliin. Millä muuten paikalliset liikkuvat? Oli sunnuntai ja hyvin hiljainen liikenne. Moottoripyöriä ei näkynyt liikenteessä lainkaan. Paikalliskuljetuksessa toimivat pikkubussit, ja yksi poliisiautokin bongattiin.
Bussimme kurvasi kadulta aika arveluttavan näköiseen pihaan. Mitähän tuokin hiekan peittämä polkupuöräkasa katolla tekee?
Pihan perällä vastassa oli kaunotar pyörän päällä, mainoskuvaus menossa. Tiukan näköiset tyypit nojailivat seinään ja myivät aivan upeita maalauksia.
Opas viittoi seuraamaan, ja jälleen olimme keskellä myyntikojuja ja kujia. Ompelukoneen takana mies, ja mekkoa ja paitaa syntyy myytäväksi. Taidokkaita puuveistoksia tehdään käsityöläisten majoissa koko suvun voimalla. Montako norsua ja kirahvia mahtuu matkalaukkuun kotimatkalle?
Rannasta löytyi valtava määrä kalastajien kapeita veneitä. Oli jo iltapäivä, ja suurin osa veneistä rannassa. Dakar on suhteellisen lähellä Etelä-Amerikan itäisintä kärkeä. Laivalla noin kolmen päivän matka. Sinne on moni toivorikas ryhmä lähtenyt, ja lukemattomat ovat meren aaltoihin hukkuneet.
Näillä kapeilla veneillä kalastajat lähtevät kauas Atlantille. Tuskin silmällä erotti, mutta Lumixin 1200 zoom teki jälleen ihmeitä.
Kadun reunalla olivat aitaukset täynnä valkoisia vuohia. On taas se aika vuodesta, jolloin jokaisen perheen on lahjoitettava vuohi uhrattavaksi. Vuohen hankkiminen on kallista, suuri uhraus perheeltä, kertoi oppaamme. Koko perhe lapset mukana ajavat vuohet lahjoituspaikalle.
Portugalilaiset asettuivat 1536 Ile de Gorèe saarelle Dakarin edustalla ja perustivat sinne paikan orjien keräämiseen ja lähettämiseen. Kuuluisa Orjien Talo, House of Slaves, on rakennettu 1776. Orjakauppa tällä saarella päättyi 1848 ranskalaisten toimesta, jotka aloittivat laajan maapähkinöitten viljelyn ja viennin. Orjien epäinhimillisiin oloihin pääsee tutustumaan saarelle, mutta kun kaikkialle ei kerkiä, kuvasin sitä laivan lipuessa ohi satamasta lähtiessä. Saari on nykyään UNESCOn maailmanperinnekohde.
Vierailusta jäi sellainen kuva, että Afrikan musta väestö, ainakin näkemämme, kunnioittaa edellisten sukupolvien ponnistuksia ja kärsimyksiä. He ovat hyvin ylpeitä kulttuuristaan ja haluavat tehdä parhaansa perinteen säilyttämisessä.
Yritys kohti parempaa tulevaisuutta on kova. Amerikassa vähemmistöt vaativat etuoikeuksia sillä perusteella, että heidän esi-isänsä on sinne tuotu orjiksi. Ilmeisesti Afrikassa on mentävä eteenpäin omin voimin. Pitkä tie, paljon ihmisiä, suuri maanosa, suuret ongelmat, mutta mitä kaikkea suremaan ja niuhottamaan. Päivä kerrallaan, ei hoppua, iloitaan eteenpäin menosta!
Dakar oli viimeinen kohteemme Afrikassa. Onneksi, näyttää että nämä jutut pitenevät ja pitenevät. Kerrottavaa on niin paljon. Omin silmin on taas nähty uskomattomia asioita. Seuraava pydähdyksemme on suomalaisillekin tuttu lomakohde Tenerifalla.
Onni matkassa 